K. Tschährä – Yön salaperäiset kukat 24.11 – 18.12.2026

K. Tschährän Yön salaperäiset kukat – näyttely johdattaa meidät unimaailman ja alitajunnan ilmestysten äärelle. Maalausten hehkuvat värit ja piirrosten omintakeinen viivankäyttö avaavat eteemme näkyjä kuin toisesta todellisuudesta, joissa eriskummalliset kasvustot ja olennot kietoutuvat koristeellisiksi, kiehtoviksi kudelmiksi. Suurin osa näyttelyn teoksista on uusia.
 
Yön salaperäiset kukat viittaa paitsi erikoisen näköisiin kasveihin Tschährän taiteessa, myös metaforana ihmisen puhkeamiseen uudenlaiseen kukkaan henkisen kasvun ja alitajuntaisen voiman löytymisen myötä.
 
K. Tschährän mukaan hänen taiteensa tulee hänelle annettuna ja itseohjautuvana voimana. Hän ei koskaan tee luonnoksia, vaan kuvat ilmestyvät paperille tai kankaalle sellaisina kuin haluavat. Tschährä mieltää itsensä mystikkotaiteilijaksi. Taiteen tekeminen on hänelle intensiivinen prosessi, joka on samaan aikaan henkinen, meditatiivinen ja ihanan pakkomielteinen. Hän kokee kuvaavansa näkymätöntä energiaa, kaiken yhteyttä ja elämän suurta kiertokulkua, jossa mikrokosmos ja makrokosmos ovat yhtä aikaa läsnä.
 
K. Tschährä asuu ja työskentelee Tampereen Pispalassa. Hän on oikealta nimeltään Katja Villemonteix ja koulutukseltaan taidehistorioitsija. Tschährä on hänen sukunsa alkuperäinen, vuosisatoja vanha nimi Laatokan Karjalasta.
Teoksen tiedot: K. Tschährä – Vedenalainen kuoro / Underwater Choral, 2026

Näyttelyn yhteydessä järjestetään runoilta, jossa tamperelainen palkittu runoilija Arto Lappi lukee uusimpia runojaan ja esittelee yhdessä K. Tschährän kanssa uuden runoteoksensa Eksymä. Teoksen kuvituksena on Tschährän taidetta. Lappi ja Tschährä ovat tehneet poikkitaiteellista yhteistyötä vuodesta 2024.

Arto Lappi & K. Tschährä – Runoilta, Torstaina 3.12. klo 17-18.00

Tamperelainen runoilija Arto Lappi esittelee vastikään julkaistun runokirjansa Eksymä ja lukee siitä valikoiman runoja. Lappi kertoo runojensa synnystä ja Katja Tschährä taiteellisesta työskentelystään. Yhdessä he avaavat poikkitaiteellista yhteistyötään. Eksymä (kustantaja Enostone) on Lapin neljästoista runokirja, vuonna 2024 julkaistun Erannon sisarteos. Kuvituksena on K. Tschährän piirroksia. Uusi kirja on rakkaudentunnustus runoudelle ja keskustelua amerikkalaisrunoilija Carl Sandburgin (1878–1967) säkeiden kanssa. Syksyllä 60 vuotta täyttäneen Lapin esikoisteoksen julkaisemisesta tulee kuluneeksi 25 vuotta. Runoillassa on myynnissä rajattu erä Eksymä-kirjaa, johon saa halutessaan Lapin ja Tschährän signeeraukset.